Luuserius

Myönnetään, olen surkea pitämään asioista kiinni. Etenkin lupauksista. Siksi en koskaan edes lupaa mitään.
Huoh. Tosin lupasin yrittää tuon joulukalenteriasian kanssa. Ja no. Epäonnistuin. Hups.

Sen kunniaksi linkkaan angstisimman kappaleen, jonka osaan vain keksiä tällä hetkellä.

Ja sen vuoksi, että kyynelposkisina voisitte saada hitonmoiset alemmuuskompleksit hyvännäköisyyteni (not) takia, laitan minusta ihanan hipsterikuvan.

Hmm hmm. Tähän väliin linkkaan hektisen lempikappaleeni. (En myönnä, etteikö lempi-etuliite johtuisi siitä, että tämä on kirjani erään sivuhahmon kappale. (En myöskään myönnä rakastuneeni kyseiseen hahmoon shh shh.))

Jos erehdyitte luulemaan, että minulla oli jotakin oikeaa asiaa, olen pahoillani. Ei minulla ole. Paitsi, että wow. Kohta on joulu, joka on aika järkyttävää. Hyi.

Tähän loppuun vielä turhuuden turhuudeksi selostan siitä, miten tänään nukuin pitkään ja heräsin hitaasti. Ja herättyäni tein itselleni lattea. Ja kaveri tuli käymään, kun sillä oli tylsää. Sitten kävin katsomassa The Desolation of Smaugin uudelleen ja törmäsin muutamaan ihanaan ihmiseen bussipysäkillä. ♥☆


Jouluaattona saatte tosin silti yllätyksen, jokseenkaan se ei varmaan ole mitään kovin hienoa.
TOSIN HEI. Vielä loppuun tälläisen 11-haasteen vastaukset (en haasta ketään shh olen laiska ja tylsä), kun rakas NAALINPARKU tähän minut haastoi.

11 faktaa minusta:

1. Olen erittäin epämielenkiintoinen.
2. Asun yksin, jonka te jo varmaan tiesittekin.
3. Minusta tulee isona punaviiniä lipittävä, köyhä taitelija, joka myy taulujaan halvalla vain ostakseen lisää punaviiniä.
4. Minulla on universumin upeimmat ystävät.
5. Olen aistiyliherkkä ja osittain synesteettinen.
6. Olen harvinaisen luuserinolari.
7. Helsinki on mielestäni liian pieni kaupunki.
8. Olen utelias.
9. Luen vapaa-ajalla huvikseni lääketiedettä ja psykologiaa.
10. TOP3 televisio-ohjelmaani ovat Doctor Who, BBC:n Sherlock Holmes ja Hannibal.
11. Olen seksuaaliseltasuuntautumiseltani lohikäärmeseksuaali.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Lempimytologiahahmosi?
Loki.

2. Mikä yhtye/artisti on kolahtanut viime aikoina?
BΔSTILLE.

3. Turhin nettisivusto?
Tumblr.

4. Mitä toivot seuraavalta vuodelta blogisi suhteen?
Toivon, että jaksaisin kirjoittaa sinne enemmän ja jostain tärkeämmästä.

5. Mitä peliä olet pelannut viime aikoina, jos mitään?
Cafe Lifea Facebookissa.

6. Mitkä nimet ovat mieleesi tällä hetkellä (tulkinta vapaa!)?
Smaug, Bleýr ja ihastukseni nimi, jota en tosin kerro.

7. Jos sinun pitäisi hankkia tatuointi liittyen viimeisimpään sarjaan/elokuvaan, jota katsoit, minkälainen se olisi?
Selkään Smaug.

8. Loppuelämä ilman Coca-Colaa vai McDonaldsia?
Coca-Colaa.

9. Jos käsikirjoittaisit animaatiosarjan, mikä sen nimi olisi?
Meimin surkea elämä.

10. Mitä historian henkilöä voisit pitää esikuvanasi?
Tolkienia, jos se historian henkilöksi lasketaan.

11. Pitkäkestoisin kirjaihastuksesi?
Bellatrix Lestrange.

No niin, siinä oli tämänkertaiset turhuudet. Nähdään jouluaattona hehe.

Luukku 5

Hejsan kultamurut! ♥☆ Laitan kuudennen luukun tänään/huomenna myöhemmin, koska siinä tulee olemaan juttua tästä päivästä. Ja koska päivä alkoi vasta, en voi laittaa tästä päivästä oikein mitään.

Mutta niin: Viides luukku, olkaa hyvät!

Viides luukku

Tämä luukku kertoo odotuksista. Voittamisesta. Jännityksestä. Pelosta.

Kuulostaa enemmänkin ehkä trilleriltä, kuin joulukalenterin luukulta, mutta teemahan tulee omasta elämästäni joten... Esirippu auki vain!

Minulla oli eilen ehkä maailmani pelottavin kokemus. Lavalle meneminen. Koko koulun nähdessä. Hui?

Koulunäytelmät on pelottavia, mutta onneksi roolini ei ollut mikään suurimmasta päästä. (Ei vielä nyt ainakaan. Ehkäpä jossakin lähitulevaisuudessa.) Jokatapauksessa, se meni hyvin ja näytelmälle naurettiin, vaikka osa yleisöstä olikin hieman jäässä. Mutta taasen pitää muistaa, että se oli koulunäytelmä. Ja minun koululaiseni ovat... no... erilaisia. En kuitenkaan tullut tänne haukkumaan ketään, joten tittidii tittidii, jos vain linkkaan päivän biisin?

Joten niin. Nyt kaikki varmasti hämmentyivät paikoilleen. Ja turha lähetellä mitään "Meimi ootsä ihan kunnossa" viestejä Facebookissa, koska olen aivan täysin kunnossa. Tiedättehän, nyt vain Boom Kah sattuneista syistä merkitsee minulle jollain hassulla tavalla voittamista. Ja kun miettii tarkemmin, nuo lyriikat kertoo siitä (jos ne mistään oikeasti kertovat), että pitää nousta ylös ja uskaltaa. Ja se oli päivän teema, joten mielestäni Robin on nyt vain hyvä valinta.

Boom kah.

Boom boom kah.

*katoaa tanssien horisonttiin*

Luukku 4

Neljäs luukku

Tämä luukku avautuu hieman erilaisella tavalla kuin aiemmat. Nimittäin tässä luukussa ei ole turhia selostuksia tätä enempää, eikä teemakuvia taikka YouTube-linkkejä. Vaan yksinkertaisesti yksi yltiöjoulusöpöinen (onko tämä edes sana...?) ja sekalainen tarinanpätkä. Tämän siitä saa, kun on ihastunut. En suosittele. Pää täynnä hattaraa ja sateenkaaria. Hyi että. Ja silti olet yhtä iloinen kuin homo, jolla on vibraattori anuksessa. Kuinka irrationaalista touhua. Pakko sitä paitsi myöntää, ettei tuossa tarinassa nyt ole minkäänlaista päätä eikä häntää.

Ulkona askeleet olivat yhtä kevyitä ja nopeita kuin pianon koskettimilla kulkevat sormet. Ja niin, kun sisään oli päästy, he seisoivat eteissä posket punaisina kuin kattilassa kiehuva hummeri. Nahkaisten talvikenkien ja villasukkien sisällä varpaat olivat jäässä.

Oli kolme päivää jouluun.

Opinahjot eivät olleet vielä päästäneet irti opiskeluista, mutta seuraavana aamuna olisi vain kirkko ja illalla juhla. Tarjolla olisi glögiä ja piparkakkuja. Sen Minttu oli nähnyt niin monta kertaa, että aivan totta, unissaankin olisi sen muistanut. Mutta muistamisella ei ollut väliä. Kirkossa saarna oli aina uusi. Ja juhlakin. Ja piparkakuissa oli aina jotain mysteeristä ja kummaa. Vain glögi maistui samalta, laimealta ja hitusen liian kylmältä. Kukaan ei koskaan raaskinut valittaa. Heidän koulunsa, jos sitä kouluksi edes saattoi kutsua, (niin pieni ja minimaalinen kun se sattui olemaan), keittiöemäntä oli jo vanha rouva. Vanha ja likinäköinen. Tuskin näki edes reseptikirjaansa lukea. Mutta silti joka kerta hän onnistui tekemään ruokaa, jonka vertaista ei löytynyt mistään. Glögin epätäydellisyys tuntui siinä vaiheessa erittäin ja hyvin epämerkittävältä.

Minttu oli eteisessä. Siellä hän seisoi. Aivan juuri Virtasen vieressä. Kylmettyneenä ja kohmeessa. Mutta hänen mielensä sattui vain olemaan jumissa huomisessa ja kirkossa ja saarnoissa. Tulevissa hetkissä ja tulevissa muistoissa. Jos paremmin alkoi ruskeahiuksisen neidin ajatuksia tarkastelemaan, saattoi niistä sanoa vain yhden lausahduksen: Ei ainakaan se hetki, missä hän silloin eli.

Kunnes Virtanen päätti tökätä lapaseen verhotulla, vasemmalla kädellään Minttua suoraan tämän poskeen. Tyttö nosti katseensa kengänkärjistä vieressä seisovaan Virtaseen.
"Hei", Virtanen sanoi heikosti ja hymähti.

"Hei", Minttu vastasi. Naurahdus leijaili hymyviitassa heidän kummankin huulille. Ja taas he seisoivat yhdessä siinä samassa hiljaisuudessa, jossa he olivat sen hetkisen jo seisseet. Vaan mutta, vaikka yleensä hiljaisuus tuppasi olemaan hiukkasen tylsistyttävää, ei tällä kertaa hiljaisuus ollut sitä sen hiukkasen hitustakaan. Suorastaan päinvastoin. Se oli niin jännittynyttä, että se oli pakko rikkoa.

"Mitä sinä annat veljellesi lahjaksi?" Virtanen kysyi, ilme sitä luokkaa, että henkisesti hän löi takaraivoaan vasten kiviseinää.

"Minä veistin hänelle kynttilänjalan."

Virtanen nyökkäsi.
"Senkö, jonka maalasit tummansiniseksi."

Tällä kertaa Minttu sai nyökätä.

Vaivaantuneisuus hiippaili alas katonrajasta. Aika kului.

Ennen kuin Minttu ehti huomatakaan, oli Virtanen tarpomassa talon etupihan poikki lumisena. Tytön sydän jätti muutamisen lyöntiä välistä, kun Virtanen kääntyikin ympäri ja tuli kolkuttamaan ovea. Kop kop, ja Minttu kiirehtikin jo eteiseen.

"Ei mennä huomenna kirkkoon", Virtanen henkäisi heti, kun Minttu sai avattua oven. Minttu räpäytti silmiään, mutta nyökkäsi sitten suostumuksen merkiksi. Virtanen otti häntä kädestä kiinni lumisella lapasella.

"Karattaisiinko? Hetkeksi edes?" hän kysyi hätäisenä, pitkien ja vaaleiden hiuksien jäätyessä kiinni kasvoihin. Minttu naurahti, puristi Virtasen kättä lujemmin ja nyökkäsi reippaasti.

"Karataan vaan. Mutta palataan glögille."

Luukut 1 - 3

Okei, jos vain aloitetaan sillä faktalla taas, että olen jokseenkin idioottimainen ja unohtelevainen? Ja että feilasin taas jotain?

Minulla oli tarkoituksena aloittaa tänne sellainen joulukalenteri, jossa selostan kaikkea, mikä ei kiinnosta yhtään ketään hevonpaskan vertaa.

Hehe. Epäonnistuin.

MUTTA kokeilen uudelleen. (Anteeksi.)

Mietin aika kauan sitä, minkälaisen joulukalenterin haluaisin. Tietenkin haluaisin sen kuvastavan minua. Haluaisin, että siinä on jotain ajankohtaista. Jotakin uniikkia. Päätin, että jokaiselle luukulle tulee teemansa, joka on kytköksissä minun päiväni tapahtumiin. Jokainen luukku tulee sisältämään myös joko kuvan tai YouTube-linkin. Joulukalenteri on suomalainen, eli se on aikavälillä 1. - 24.12. Jouluaattona on; yllätys yllätys, jotain hirmuisen yllättävää.

Ensimmäinen luukku

Päivän teemana oli uudet asiat. Tapasin lauantaina valtavan paljon uusia ihmisiä, joihin tutustuin sunnuntaina paremmin. Lisäksi kehittelin uuden varieetin keksitaikinastani. Uudet asiat on mukavia. Ja jouluun liittyy olennaisesti uudet asiat, kun lähtee tarkemmin ajattelemaan. Esim. lahjat, muistot ja ehkä hyvin mysteerisin keinoin jopa uusi vuosikin.

Ja teemaaa sivuuttaen linkkaan tänne vanhan suosikkijoululauluni. Ehkä tänä vuonna löydän uuden.

Toinen luukku

Hmm. Toisena päivänä joulukuuta teema oli erittäin varmasti suru. Minulla oli maanantaina tosiaan jonkinlainen mental breakdown, jota muutama ihmistä sai sitten epäonnisesti todistaa. Jotenka valitsin kyseisen asian siis teemaksi. Kovin joulutunnelmaa nostattavaa, kyllä.

Joululle tosin luonnollista ja jopa olennaista. Tapettiinhan jouluna poikalapsia ne rapiat 2000 vuotta sitten. Ja kaikki tämä koska ihmisen vallanhimo. Jos jokin, niin mokoma käytös se vasta surullista onkin. Ja suomalainen joulu se vasta masentava onkin! Ulkona on pimeää ja edes lumen tulosta ei tiedä edes Pekka Pouta. Sen lisäksi kuka tahansa, joka suomalaisia joululauluja on kuunnellut, voi sanoa, ettei niissä kyllä ole tippaakaan sitä samaa iloa kuin esimerkiksi amerikkalaisissa joululauluissa.

Mutta miten vain. Koska suomalainen joulumelankolia on minulle tyypillinen piirre, on minun aivan pakko linkata tänne surullisin joululaulu, jonka olen koskaan kuullut. (Ehkä jopa surullisin jonka tulen koskaan kuulemaan.)

Kolmas luukku

Righty righty. Täksi päiväksi saisin niin monta teemaa, etten osaa totuudenmukaisesti valita yhtäkään. Tai no, pakkohan minun on valita, joten valitsen helpoimman. Dramaattisuus. Se joka tulee väittämään, ettei joulussa ole yhtään dramaattisuutta, saa miettiä hetken uudelleen ja väittää sitten samaa. Jos vain pystyy. Epäilen.

Dramaattisuus. Joulu on kovinkin dramaattinen. Kaikki ne poikalasten murhaamiset ja synnytysdraamat. Ja sitten herraisä, tulee vielä enkeleitä. Ja jos nykyajan modernia joulua mietitään, niin siinä vasta draamaa piisaa! Valmistelukiireet ja sukuriidat. Lapset huutavat huonoille lahjoille ja vanha mies tulee jakamaan namusia kilteille lapsille ja hipelöimään tuhmien lasten pyllynposkia piiskalla. En tiedä, mutta minun mielestäni se kuulostaa liiankin paljon joltain kieroutuneelta saippuasarjalta. Pelkäänpä, että ainoa asia mikä on kieroutunut, on minun mieleni...

Dramaattisuuden vuoksi minun on pakko laittaa tällä kertaa jotain hyvinkin repäisevää ja dramaattista.

Ja koska dramaattisempaa eikä jouluisempaa ei löydy kuin Walking in the Air (skotlantilainen aksentti ♥☆), minun on aivan pakko linkata sekin vielä tähän samaan syssyyn.